Poliitikko Niko Eskelinen Kuuntele ja keskustele

Hussein Al-taee, parantunut vihasta

  • EUROVAALIEHDOKAS 2019
    EUROVAALIEHDOKAS 2019

Onhan tästä aiheesta jo puhuttu ja revitelty mutta jos maailmaan vielä yksi kirjoitus tästä mahtuisi. Pohdiskelen asiaa vähän laajemmin ja yritän miettiä millaisen viestin annamme maailmalle ja yhteiskunnalle. Suuri osa meidän yhteiskunnasta on kristittyjä ja kristinuskoon kuuluu miltei tärkeimpänä armo. Armo on uskonnon myötä yhteiskunnan moraalikoodisto, vaikka ei uskoa tunnustaisi. 

Vihainen mies 

Hussein kuvasi nuoruuttaan, sekä niitä olosuhteita joissa hän varttui. Kuvauksen perusteella meistä jokaisen olisi ollut vaikea varttua niissä olosuhteissa ilman jyrkkiä mielipiteitä. Tämä ei tarkoita sitä, että etsin syitä sille miksi Hussein on ilmaissut jyrkkiä mielipiteitä monia ryhmiä vastaan. Tuskin kukaan meistä pitää näitä julkaistuja mielipiteitä sopivina tai millään tavalla arvokkaina. Husseinin lista niistä ryhmistä joita hän halveksui on pitkä. Tekoja ei voi puolustella. Tämän kaltaiset ajatukset perustuvat usein hyväksynnän ja positiivisen palautteen hakemiselle. Se kertoo ihmisestä joka ei ole löytänyt paikkaansa ja hakee hyväksyntää kaikin keinoin. Negatiivisilla ja suorastaan rasistisilla ajatuksilla saa yleensä voimakkaampaa kaikua kuin positiivisella. Näin se valitettavasti on. 

Meidän on nyt vaikea luottaa Husseiniin. Se on selvä ja Husseinilla on näytön paikka ja vastuu siitä. Valitettavasti tapahtuma ketjusta saa helposti sen kuvan, että valehtelu olisi jatkunut jos totuus ei olisi tullut muuten esille. Se loukkasi minua ja varmaan monia muitakin.

Hussein ei ollut kovin nuori kirjoittelun aikana ja osin toimi jo vastuullisessa työssä. Ja tässä on ajatusten ja kirjoittelun yksi tärkeä sääntö. Kun vastuu lisääntyy niin se pitää kantaa. Eli mitä vastuullisempi asema niin sitä kunnioittavampi yhteiskunnan koodistoa kohtaan tulee olla. 

Vihasta voi parantua 

Hussein on sanonut, että häntä hävettää. Hän on sanonut, että hän katuu ja pyytää anteeksi kaikilta. Uskoisin, että Hussein hivenen yllättyi siitä miten julkinen hänestä on tullut kansanedustajaksi pyrkimisen aikana ja varsinkin sen jälkeen kun luottamuksen sai. Se luottamus oikeasti painaa ja samalla sinun tulee kestää loputtomasti arvostelua hymyillen vaikka välillä tekisi mieli sanoa vastaan. Kuuluu asiaan mutta nykyään tilanne alkaa olemaan jo todella armoton ja arvostelu ei jää vain asioihin. 

Minä uskon, että vihasta voi parantua. Erilaiset olosuhteet, kulttuurit ja ryhmät elävät vihan polttoaineella. Vastustetaan toista ryhmää, uskontoa, seksuaalista suuntautumista tai jotain mikä on syvällä ihmisen arvoissa tai kulttuurissa. Viha on helpompi tunne kuin rakkaus ja armo. Helppoa parantuminen ei ole ja se tarkoittaa sitä, että sinun tulee vaihtaa ympäristöä ja saada jotain vihan tilalle. Yhteisö jolta saa hyväksynnän positiivisella tunteella vihan sijaan. Se on pitkä prosessi joka vie aikaa. 

Tätähän me olemme halunneet 

Suomessa on paljon keskusteltu tiettyjen kulttuurien haitallisista tavoista. On totta, että tietyt kulttuurit eivät tunnusta niitä arvoja joihin me olemme Suomessa tottuneet. On totta, että tietyt kulttuurit eivät tunnusta meidän moraalikoodiston mukaan jakamatonta ihmisarvoa. En puolusta hetkeäkään näitä kulttuureja, mutta emmekö ole halunneet heidän muuttuvan. Kehittyvän. 

Husseinin lausunnot olivat hyvin paljon sen kaltaisia kuin mitä me olemme arvostelleet ihmisarvon vastaisiksi. Hussein on myös maahanmuuttaja. Hänessä siis yhdistyy ne asiat joita me olemme pitäneet hyvin haitallisena ja tämän maan arvojen vastaisena. 

Eikö meidän tulisi siis pitää häntä tavallaan parantuneena, uudistuneena ja esimerkkinä?  Esimerkkinä siitä, että meidän yhteiskunta pystyy tarjoamaan jotain mikä muuttaa ihmisen. 

Miettimättä tätä me lyömme Husseinin alas ja samalla teemme sen itsellemme, sekä meidän yhteiskunnalle. Nimittäin se viesti minkä lähetämme on se, että ihan sama mitä teet “me emme hyväksy sinua koskaan”. Se, rakkaat ystävät, jatkaa vihaa ja toimii päinvastaisena esimerkkinä monelle joka on omaksumassa meidän yhteiskunnan ja kulttuurin arvoja. 

Tästä on tärkeä keskustella 

Kuten kaikesta niin tästä on tärkeä puhua, keskustella. Ajatella ennen tuomitsemista. Jos ajattelet ja perustelet niin tuomitse, mutta älä ennen sitä. Älä otsikkojen perusteella tai ryhmän mielipiteen takia. Meidän on tärkeä keskustella tästä yhteiskunnan takia, ei Husseinin takia. Meidän tulee miettiä miten meidän yhteiskunta on niin vahva, että se tarjoaa vihan sijaan positiivisista tunteista ja teoista saatavaa vastakaikua ja hyväksyntää. Jos arvostelemme muita kulttuureja siitä, että he eivät kunnioita tasa-arvoa ja ihmisarvoa niin meidän tulee olla parempia. Meidän tulee miettiä mitä armo meidän yhteiskunnassa tarkoittaa ja kuka sen voi saada. Perustuuko armo sille, että sinulta riisutaan kaikki kunnia ja joudut nöyrtymään armon edessä? 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (72 kommenttia)

Käyttäjän TeppoMesimki kuva
Teppo Mesimäki

"Hussein kuvasi nuoruuttaan, sekä niitä olosuhteita joissa hän varttui. Kuvauksen perusteella meistä jokaisen olisi ollut vaikea varttua niissä olosuhteissa ilman jyrkkiä mielipiteitä."

Eli siis Husseinin nuoruuden olosuhteet selittää että hän aikuisena ihmisenä Suomessa kirjoittelee törkeitä mielipiteitä homoista, juutalaisista & somaleista :)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Suomessa näyttää olevan sellainen ilmapiiri. Monen persuuntuneen olen nähnyt kirjoittelevan samalla tavalla, eli hyvin on kotoutunut.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Toi on jo niin väsynyttä. Taru, pystyt kyllä parempaan.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #4

Joo. Kyllä pystyn. Viimeaikoina ollut liikaa sairastelua että paremmassa terässä sitten jaksan.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

Hussein on ”persuuntunut” kasvatuksensa vuoksi, joka islamilaisessa kulttuurissa varsin yleisesti tarkoittaa lähes aivopesemistä, kun on kysymys uskonnosta. Nämä kotimaiset ovat ”persuuntuneet” huomatessaan ympäristönsä muuttuneen heidän arvomaailmansa vastaiseksi. Miksi islamilaisesta kaaoksesta tänne turvaa hakemaan tulleet radikalisoituvat? Jos islamilainen kaaos on ainut asia, mitä he haluavat, miksi he vaivautuvat lähtemään kotoaan. Linkolaa lainatakseni: eivät suuret asiat ole ”sekä että” vaan ”joko tahi”.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Ei kyllä persuuntuneet, joiksi perussuomalaisia sanot, ole kait kirjoitelleet vastaavaa tekstiä. Jos on, niin linkki kiitos.HAlla-aho kirjoitteli mitä kirjoitteli, mutta tuskin ihan noin rankasti ja sai siitä tuomion ja on nyt puhdas pulmunen.
Siinä saivat Al-Taeen kirjoituksissa kyytiä monet viralliset maat, juutalaiset, homot ja monet muut. Hän ei usko edes holokaustiinkaan, mikä oli ikävä asia, mutta todellinen. Hän halusi myöskin, että saudihallitsijat kuolisivat.
Pahemmaksi asian teki se, että hän vielä valehteli monet kuukaudet ja pääsi sillä tavalla jopa kansanedustajaksi asti. Eli vilpillisellä keinolla.
Anteeksikin pyyteli,sitten kun oli kansanedustajapaperi taskussa, mutta uskontonsa mukaan meille, vääräuskoisille, voi sanoa mitä vaan. Kelju juttu, mutta turha yrittää myydä tätä juttua äänestäjille, jotka kokivat tulleensa petetyiksi, sillä hekin osaavat ajatella omilla aivoillaan ja muistavat sitten seuraavalla kerralla.

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen

Ja siitä jatkui "Tämä ei tarkoita sitä, että etsin syitä sille miksi Hussein on ilmaissut jyrkkiä mielipiteitä monia ryhmiä vastaan.!

Yritän tuoda esille, että jos me haluamme "olla parempia" kuin meidän arvostelemat kulttuurit niin eikö meidän hyväksyä jos joku muuttaa ajatteluaan? Ajattele jos olisit itse Husseinin asemassa? Teet valtavan muutokset itsessäsi ja silti sinut tuomitaan? Se pahentaan edelleen katkeruutta, eikä muut uskalla seurata.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Armoa voi antaa siitä mitä joskus on kirjoittanut, muttei siitä että Valehdellaan monta kertaa. Marraskuussa ensimmäisen kerran! Vaalejen yli valehtelemalla, niin että syytti Yasaria huijariksi väittämällä kuvia muokatuiksi ja ettei olisi itse tuollaista kirjoittanut!!

Yleensä Suomalaiset ovat anteeksi antavia mutta monet eivät valehtelusta tykkää! Jopa rikokset on pienempi pahe kuin valehtelu suoraan päin pläsiä!

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen

Ymmärrän mielipiteesi ja kamalinta olisi jos vielä löytyisi jotain. Haen kirjoituksella sitä, että jos Hussein on nyt muuttanut ajatteleluun niin eikö meidän kannata hyväksyä se, jotta muita seuraa. Hänet tuomitsemalla ja painamalla alas ei muita seuraa. Minä ajattelen tätä enemmän yhteiskunnan ja meidän kannalta.

Näytön tarve ja todistamisen tarve on nyt Husseinilla, eikä kukaan oleta meidän antavan heti anteeksi. Mutta ei tuomita heti vaan kuunnellaan, ajatellaan ja keskustellaan. Sitten tuomitaan tai annetaan anteeksi.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Voidaan me se hyväksyä, Ainakin itse teen näin, mutta valehtelua en hyväksy, noin räikeää ja tarkoituksellista, joten potkut puolueesta tai itse eroaminen, muu ei kelpaa!

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen Vastaus kommenttiin #35

Ymmärrän näkökantasi oikein hyvin. Se suurin virhe oli valehtelu prosessin aikana ja omille. Silti asettumalla Husseinin osaan voin sen ymmärtää mutta en hyväksyä. Tällä hetkellä meidän on mahdoton tietää, onko ajattelu todellakin muuttunut, sen saa Hussein todistaa. Välillä käy niin, että vanhat virheet pakoittavat tekemään nykypäivässä ratkaisuja. Voi olla, että Hussein joutuu eroamaan ja voi olla, että se olisi jopa vastuunkantoa. Se riippuu siitä miten asiat kehittyy. Jos näin niin olisi erittäin tärkeää, että Hussein jatkaa sillä tiellä missä on. Kirjoittaa ja kertoo kokemuksistaan sekä, siitä miten muutti ajattelua. Uskoisin, että Hussein on yllättynyt siitä miten paljon vastuuta asema tuo mukanaan ja kuinka paljon yhden ihmisen teot ja puheet voi muuttaa maailmaa.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Mikä on sitten teikäläisiäkin , demareita, estänyt että Halla-ahon kirjoituksia ei ole unohdettu, vaan niitä vatkataan edes sun takas vuosikaudet? Jopa Rinne hurskaasti haukkumaan, että HAlla-ahon arvot eivät ole samat mitkä teillä on.
Nyt sitten saitte niitä arvoja itsekin maistella ja luulenpa, että ei tunnu kivalta.
Kovasti vaan yritätte piilotella asiaa vieläkin ja "unohtaa" ja toivotte, että äänestäjätkin unohtaisivat sen. Se taitanee olla turha luulo.
Al-Taeen uskonnollinen tausta ja kulttuuri ovat sellaisia, että aika vaikeata on edes kuvitella hänen muuttaneen kantojaan. Mutta, ajatellahan saa ihan mitä lystää, kunhan ei sano ääneen ,taikka kirjoita niitä mihinkään.
Rinteen harjaamissessiota odottelen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

"Se kertoo ihmisestä joka ei ole löytänyt paikkaansa ja hakee hyväksyntää kaikin keinoin. Negatiivisilla ja suorastaan rasistisilla ajatuksilla saa yleensä voimakkaampaa kaikua kuin positiivisella."

Mielestäni kirjoittaja ei omaa tietoa kulttuurillisesta kasvatuksesta, eikä siitä miten tietyissä kulttuureissa/heimoyhteisössä suhtaudutaan kasvatuksellisen ajatuksen muutokseen. En spekuloi tämän enempää, mutta kannattaa keskustella asioista tietävien kanssa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Mielestäni kirjoittaja ei omaa tietoa kulttuurillisesta kasvatuksesta, eikä siitä miten tietyissä kulttuureissa/heimoyhteisössä suhtaudutaan kasvatuksellisen ajatuksen muutokseen. En spekuloi tämän enempää, mutta kannattaa keskustella asioista tietävien kanssa."

Ymmärräm kasvatuksen merkityksen ja sen että Irakissa ihmisiä ei kenties aina kasvateta suvaitsevaisuuteen ja hyväksymään muita ihmisiä.

Sen takia voin ymmärtää sen että joku muualta tullut voi päästää vihansa valloilleen netissä, mutta eihän sitä voi hyväksyä, eikä saa hyväksyä, eikä myöskään valehtelua saa hyväksyä.

Kerran valehdellut voi aina valehdella ja hänellä ei koskaan enää ole luottoa.
Mutta kukapa meistä ei olisi koskaan valehdellut ja kehenpä me voisimmen luottaa?

Sitä minä vielä ihmettelen että mistä ne persujen vihapuheet oikein tulee, että onko sekin kotikasvatuksen tulosta?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ajattelin ensin etten vastaa kommenttiisi mitenkään, mutta sitten ajattelin kuitenkin kysyä Arto sinulta yhden kysymyksen. Onko sinun jatkuva vihapuheesi persuja kohtaan saatu kotikasvatuksen tuloksena vai oletko ihan itse oppinut tuon vihan tunteen suvaitsevaisuuden oheistuotteena?

Sait jälleen kerran vedettyä persut kommenttiisi, vaikka kirjoitus koskee ihan muuta asiaa. Onnittelut vihankohteesi toistuvasti esiin tuomisesta.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #16

Tämän maailman artoritalat varmistavat, että persut pysyvät näkyvillä. Jonkun pitäisi palkita heitä.

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen Vastaus kommenttiin #18

Populistisesta politiikasta on tärkeä keskustella. Ihmiset tulee saada kuuntelemaan, ajattelemaan ja keskustelemaan. Jos vaikenemme niin populistisen politiikan riemuvoitto on päällystetty kullalla.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #16

"Onko sinun jatkuva vihapuheesi persuja kohtaan saatu kotikasvatuksen tuloksena vai oletko ihan itse oppinut tuon vihan tunteen suvaitsevaisuuden oheistuotteena?"

(Olen päättämyt ryhtyä rajoittamaan itse omaa sanomisen vapauttani, koska viime yönä tuli taas yksi banni lisää. Siksi yritän muotoilla vastaukseni sovinnolliseen muotoon. :) )

Minulla on toki lapsuudesta asti tietty suhde vennamolaisuuteen. Yksi eno ja yksi setä olivat aika kovia vennamolaisia. Ne oli ihan mukavia miehiä ja minua kohtaan kilttejä ja hyviä, samoin kuin kaikki muutkin tuntemani vennamolaiset ja soinilaiset, sekä varmaan myös nämä Halla-aholaiset.

En kuitenkaan ymmärrä tätä Vennamolais-Halla-aholaista ajattelua ja tykkään sen takia haastaa näiden ihmisten maailmankuvaa. Joudun jatkuvasti hämmästymään siitä miten tämä minun haasteeni koetaan niin vihamielisenä. En ymmärrä sitä että se koetaan niin vihamielisenä, mutta koen sen ongelmana ja aionkin tästä lähtien ryhtyä sensuroimaan sanomisiani, ennenkuin kaikki persut taas bannaavat minut. :)

"Sait jälleen kerran vedettyä persut kommenttiisi, vaikka kirjoitus koskee ihan muuta asiaa. Onnittelut vihankohteesi toistuvasti esiin tuomisesta."

Sorry, mutta kyllä silloin kun vihapuheista puhutaan, samalla voidaan puhua muös peruista.

Tuomitsen siis Al Taen vihapuheet, kuten persutkin tekevät, mutta totean samalla että ihmettelen miksi persut eivät tuomitse omiensa vihapuheita, kuten he tuomitsevat Al Taen vihapuheet.

(Perhana, olikohan tämä nyt taas liian liian haastava kommentti persujen mielestä? Minun kun piti ryhtyä sensuroimaan kirjoituksiani .... no. tämän jälkeen aloitan sen itsesensuurin, lupaan sen varmasti)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #19

Ota mallia minulta. Minä olen aina kirjoittanut niin ympäripyöreitä, ylinättejä ja ketään ärsyttämättömiä puheenvuoroja & kommentteja kuin olen osannut, eikä kukaan ole pahoittanut koskaan mieltään. Love it or die.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Kerropa minullekin, että mikä on sitä vihapuhetta? Sekö, että ihminen on jostakin asiasta vihainen ja sanoo asiat niinkuin ne ovat hänen mielestään väärin?
Juu, ja kyllä kait kotikasvatuksellakin on oma sijansa asiaan kun asiaan, mutta luullakseni perussuomalaisetkin ovat kuitenkin sisäsiistiä kansaa ja jos ottaa päähän esim omien kansalaistemme kaltoin kohtelu ,niin siitä ei sitten voisi / saisi edes sanoa mitään? Niinkö se olisi sinun mielestäsi?

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen

Ymmärrän tuo asian mitä esitit ja asenteet, sekä opittu istuu syvässä. Eikö se nimenomaan kannusta siihen, että ei tuomita suoraan? Eikö se kannusta siihen, että jos joku osoittaa toista esimerkkiä niin meidän tulisi se hyvksyä. Tähän sisältyy valehtelua, kyllä. Tähän sisältyy monta kohtaa jota en hyväksy mutta jos haluamme muuttaa maailmaan omien arvojen kautta meidän pitää uskaltaa antaa anteeksi ja armoa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Hyvä Niko, kysymys ei ole mielestäni suinkaan perimmiltään siitä annammeko anteeksi vai emme vaan siitä mitä ko. henkilö tulee kohtaamaan omasta kulttuuristaan/heimosta käsin, kun kertoo muuttuneensa "paineen alla". Siis itseään kohtaan kokee. Muuttuminen ajattelunkaan tasolla ei taida olla niin yksiselitteinen asia kuin ehkä oletamme. Ei meillä ole oikein keinoja mennä kenenkään pään sisälle tutkimaan ajatuksia. On mahdollista, että ko. henkilön paineet edellä kuvaamastani johtuen nousivat liian suureksi, johtivat sairaslomaan.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Kuten on Halla-ahon kohtelussa nähty, niin se nyt on vaan sillä lailla, että määrätyissä piireissä joku / jotkut ovat arvokkaampia kuin toiset ja se näkyy joka asiassa.
Toiset painetaan villaisella ja toiset taas harjataan juuriharjalla vereslihalle asti. Niin, että sekin siitä armosta ja anteeksiannosta sitten.

Käyttäjän HarriNissinen kuva
Harri Nissinen

Vihasta, valehtelusta ja kaikenlaisesta häiriökäyttäytymisestä voi eheytyä.

Mä myös toivon, että jokainen antaa henkilökohtaisella tasolla mahdollisuuden Husseinille olla se parempi ihminen, joka hän sanoo olevansa.

Al-Taee ei kuitenkaan ole enään pelkästään yksityishenkilö, joten tilanne on monimutkaisempi. Kirjoitukset ovat toimineet vain katalystinä kokonaiskuvan aukeamiselle. Yhteiskunnallisella tasolla ei ole mitään velvollisuutta sulkea silmiä ja olettaa kaiken olevan kunnossa, vain koska kansanedustaja näin itse sanoo. Näin varsinkin, kun valehtelua on tapahtunut tuoreelta pohjalla. On hyvinkin mahdollista, että tässä valehtelussa on ollut kyse vain jonkinlaisesta inhimillisemmästä egon suojelusta, että on yritetty pitää yllä positiivista julkikuvaa yllä loppuun asti. Kontrastina tälle on olemassa myös vakavampi vaihtoehto, että kun henkilö tulee kulttuurista, jossa valehtelu on sallittu 'vääräuskoisille' ilman omantunnontuskia, niin on kysyttävä, onko syytä edes uskoa anteeksipyyntöön ja katumiseen muusta kuin asian esille tulemisesta.

On kyse lopulta vain ja ainoastaan henkilön todellisista taustoista ja millaisesta valehtelusta on todella ollut kyse? Veikkaan, että kansalaiset tätä aiheellista huolta vastaan antavat asian olla lopullisesti vasta, kun poliisi antaa lausunnon kaiken olevan kunnossa, tai henkilö ei enää toimi virassa, jossa näistä mahdollisista taustoista voisi olla Suomelle haittaa. Kansanedustajan viran vuoksi tätä tulee saada puida julkisesti mm. Puheenvuorossa, mutta yksityishenkilönä mä toivon, että hän saa elää mahdollisimman normaalia elämää kohtaamisissa kadulla etc.

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen

Hyvin ajateltu. Ja tässä nimenomaan on kysymys, ei pelkästään henkilöstä vaan asemasta. Kun ajatellaan miten tuomitaan. Toisaalta tässä on kysymys siitä miten meidän yhteiskunta voi tuottaa muutoksia ihmisessä. Jos ei uskalleta sitä mahdollisuutta antaa niin muutosta ei tapahdu.

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Mitäs siinä selittelette Demarit. Tämä on vain yksi teidän
islamin halaamisenne helmistä - helminauhaa pukkaa.
Opiskelkaa Koraania, niin saattaa Rauhan-Takeen ja Oulun
imaamin agenda ja taqiyya-oppi aueta kaikkine helmineen.

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen

Joo, tunnen kohdat. Raamatussakin on kaikenlaista ja jokaisen uskonnon kirjoituksissa. En puolusta mutta pidän tärkeänä, että ei suoraan tuomita. En oikeastaan ajattele Husseinia vaan meidän yhteiskuntaa. JOs Hussein on muuttanut ajattelua niin teemme pahan virheen jos tuomitsemme suoraan. Hussein voisi olla arvokas esimerkki siitä miten meidän yhteiskunta pystyy tuottamaan vihan tilalle jotain muuta. Jos lyömme hän pohjaan niin uusia esimerkkejä ei kannusteta syntymään ja kansa jakautuu edelleen.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Sinulla taitaa olla siniset silmät?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Muslimi voi parantua vihasta, mutta voiko demari parantua hyväuskoisuudesta?

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen

En minä ainakaan halua siitä parantua. Jos emme jaksa uskoa asiaan nin ymmärrät varmaan miten käy? Siinä tulee takapakkeja mutta valitsen sen mielummin kuin sen, että en anna kenellekään mahdollisuutta. Se olisi kova ja armoton maailma. Ihmisiin uskominen on merkki johtajuudesta. Ei se, että tuomitsee suoraan kaikki ilman ajattelua, se on pelkoa ja julmuutta. Ei se tarkoita sitä, että ollaan sinisilmäisiä vaan sitä, että uskaltaa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Suomalaiset ovat kautta historian olleet hyväntahtoisia hölmöjä. Siksi meidät on ajettu tänne Pohjolan perukoillekin asumaan. Kun tätä hyväntahtoisuutta jatketaan tarpeeksi pitkään, niin eipä tarvitse kohta päättää edes omista asioistamme. Kauemmaksi pohjoiseen tuskin enää vaellamme, sillä minne täältä enää lähtisi, jos muut ottaa paikkamme. Grönlantiin?

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen

Olen eri mieltä. Me olemme pienenä kansana selvinneet juuri sen takia, että emme ole sulkeneet pois. Me olemme selvinneet sodista, isojen puristuksessa.Me olemme selvinneet kommunisteista ja monesta muusta. Sen me olemme tehneet koska olemme yhtenäinen kansa, vaikka usein eri mieltä mutta kuten perhe. Jos menetämme sen niin sitten meidän kansa ei selviä samalla tavalla vaan ulkoiset voimat ohjaa Suomea.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Se on jo totuus, että ulkoiset voimat ohjaavat Suomea. Se alkoi 2015 ja jatkunee edelleen. Mikä pahinta, niin ovat valjastaneet jopa eduskuntammekin siihen työhön.

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Kun allah saapuu kaupunkiin se menee ensin vihreisiin ja pariin demariin (Juice Leskinen)

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen

Joo, toi oli nokkela kappale. Kuten Juicen sanoitukset hyvin usein. Minä sanoisin, että kun Allah saapuu kaupunkiin niin ensin se menee kansaan ja levittää pelkoa ja vihaa. Viittaan tässä siihen, että jos me ei uskalleta niin tuloksena ja jakautunut kansa jota on helppo käyttää hyväkseen. Se on populismin tavoite.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Eipä ole hallitus uskaltanut tehdä mitään sen eteen ja se on se, mikä levittää pelkoa ja jakaa ihmiset kahteen leiriin.
Jos jollekin kumartaa, niin tulee pyllistäneeksi toiselle. Nyt on suoraan sanoen pyllistetty Suomen kansalle ja se näkyy.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Mies on tullut Suomeen 10-vuotiaana. Saanut Suomi nimisessä valtiossa kaiken avun ja tuen, mitä kotouttamiseen voi kuulua. On kouluttautunut Suomessa ja ulkomailla. Kirjoittaa 28v vihatekstinsä homoja, juutalaisia, vääriä muslimeja kohtaan. Missä mentiin pieleen kotouttamisessa? Vastaus. Ei missään. Kukaan EI PUUTU patriarkkaalisen uskonnon opetukseen kotona ja suvussa. Eli mihin se huomio pitäisi kiinnittää?

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen

Huomio pitäisi kiinnittää siihen, että on mahdollisuus siihen, että Hussein on muuttanut ajatteluaan. Jos nyt lyömme hänet maanrakoon niin muita ei seuraa. Hussein voisi olla esimerkki siitä, että kun saa vastuuta ja toimii ympäristössä joka antaa uusia ajatuksia voi muuttua. Katsotaan mihin tilanne kehittyy ja toivottavasti mitään uutta ei paljastu. Samoin meidän tulee kiinnittää huomiota siihen kuinka vaikea on kotoutua ja muuttaa ajatteluaan. Siinä ei saada olla sinisilmäisiä vaan miettiä miten haaste saadaan hoidettua. Sen takia Hussein voisi olla loistava esimerkki ja saada paljon muutoksia aikaiseksi maahanmuuttajien parissa.

Käyttäjän tahdonvoimaa5 kuva
Petra Virtanen

On kirjoittajalta todella vahva povaus, vannoa miltei joka vastauksessa, että "muita ei seuraa" ja vahvaa ennustajaa löytyy koko tekstistä, sekä vastaustesi asenteesta.
Ennustelusi on kyllä voimakkasta ja viihdyttävää, mutta ei sitä ennustajan itsekään kannata faktaksi luulla.

Kuin tietäisit ennalta muiden ajatukset ja maailman kulun?

Entä, jos hänen maanmiehensä eivät hyväksy valehtelua? Entä, jos he, joille rasismi ja siitä valehtelu ei ole luontaista, odottavat, että edes Suomessa oikeus toteutuu, että edes Suomessa joutuu jonkinlaiseen vastuuseen eristävästä, julmasta ja eriarvostavasta kirjoittelusta sekä valehtelusta?

Entä, jos maailmassa pysyvää onkin vain muutos? Pysyvää ja varmaa ei olekaan sinun "ei tule muita" - ennusteet ja totuus siitä, miten vain ja ainoastaan Al-Taeen taputtelu parantaa maailman.

Voisiko olla niin, että väkinäinen todistelu ja yrittely yhden hahmon rasismi- ja valehtelutilanteesta ei vielä avaa ovia maailmanrauhaan? Voisiko olla, että se ei myöskään sulje niitä?

Voisiko olla niin, että Al-Taeen on hyvä siirtyä valheella hankitusta työstä syrjään ja kehittää edelleen itsestään kultaista rauhanrakentajaa ja muuttunutta miestä?

Ja silti, "tuleekin muita" , paljon muita, hyviä, rehellisiä esimerkkejä, joiden muutos on todennettavissa ilman viimeiseen asti pimittelyä ja valheiden vyyhtejä?

Mitä ennustaisit?

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#14
Kirjoittaa 28v vihatekstinsä homoja, juutalaisia, vääriä muslimeja kohtaan.
.................

Onneksi te persut rakastatte homoja ja muslimeja täydestä sydämestä ettekä vihapuhele heistä yhtään mitään :)

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Miksi en rakastaisi homoja, kuten heteroita? Islamisteja en rakasta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #56

Toki hetero voi rakastaa homoa,
mutta jää ilman vastarakkautta, valitettavasti,

paitsi jos homo onkin samaa sukupuolta,
silloin homolta voi saada vastarakkautta.

mutta sehän merkitsee oikeastaan sitä
että hetero ei oikeastaan olekaan hetero.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara Vastaus kommenttiin #58

Minulla on monta rakasta homoystävää. Arto ei ole vissiin kuullutkaan, että on myös ystäviä voi rakastaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #60

"Minulla on monta rakasta homoystävää. Arto ei ole vissiin kuullutkaan, että on myös ystäviä voi rakastaa."

Minä tunsin kerran yhden kaverin jonka sanottiin olevan homo, mutten minä tiedä että oliko se. Ihan mukava ja ystävällinen kaveri. Ei se ainakaan minua koskaan lähennellyt, eikä sen silmissä koskaan mikään koskaan sillee kiilunut. Ihan mukava kaveri ja fiksu, mutta en minä sitä suhdetta kyllä rakkaudeksi menisi sanomaan.

blogistille pahoittelut.
Tämä menee nyt aiheen ulkopuolelle.
Mielenkiintoinen aihe sinänsä. :)

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Turha yleistää. Sehän on jo kuin vihapuhetta itsessään, niinkö? Olisi ihan vaan mielenkiinnon vuoksi kiva käydä arabiankielisellä, taikka muun eksoottisen kielen naamakirjaassa katsomassa mitä siellä meistä kirjoitetaan. Saattaisimme hämmästyä.
Ikävä kyllä, sinne ei voi mennä edes nettipoliisi kun ei osaa arabiaa.
En muuten usko ,että siellä vaan ruokaohjeita jaetaan.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Erittäin hyvä havainto Outilta.

Jotain mennyt pahasti pieleen al-Taeen kohdalla jos hän kaksikymmentä vuotta Suomessa ollessaan ja vielä CMI-aikana elää täydellistä kaksoiselämää ja levittää törkyä äärikavereidensa kanssa. Kolme-nelikymppisen kaverin on paha mennä syyttämään kotikasvatusta. Sama koskee aivan viimeaikaista törkeää valehtelua.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Tosiaan. Asiaa pitää pohtia laajemmin, kuten blogisti kirjoittaa.

Al-Taeen puheet ovat olleet kaikkien näkösällä somessa pitkään. Eikä niistä ole sen kummemmin Ahtisaari, tai muutkaan demarit murehtineet. Valehtelu on toki luku sinänsä, mutta al-Taeehan on demari ja poliitikko. Valehtelukin voidaan siis sivuttaa olan kohautuksella.

Tuollainen vihapuhe on mm ssa Ruotsin demarikavereilla ihan normisettiä. Ei siis syytä turhaan kursailuun Suomessakaan, vaan huimaan taisteluun liput ja baderollit liehuen sionismia vastaan. Homot ja muut erilaiset inehmot hoidetaan sitten hiukan myöhemmin.

Ruotsissa vihapuhetta laulaen pioneerihengessä nuorten suusta Malmössä ( SVT )
SSU-demonstranter sjöng ”krossa sionismen”

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/skane/ssu-demons...

Malmön pormestari, demari Reepalu ei hänkään puhtoisin paperein selviä vihapuhe rintamalla.

’I en artikelserie i Skånska Dagbladet i början av 2010 om attentat mot judiska byggnader och symboler gör Reepalu uttalanden som kritiseras häftigt, bland annat att han ska ha jämställt sionism och antisemitism.’

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/skane/judiskt-ce...

Edellisillä ja al-Taeella on jonkinlainen löysä henkinen sielujen yhteys. Kaikki kuuluvat sosiaalidemokraatteihin.

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen

Sosialidemokratia on laaja kansanliike ja meitä mahtuu tähän montaa eri sorttia. Ja näin se pitääkin olla. Siitä tulee aina välillä ylilöyntejä mutta tärkein on, että kehys on sellainen joka vie eteenpäin. En itseäkään pidä perinteisenä demarina mutta silti pystyn toimimaan kansanliikeen parissa, se on hyvä. Jos uskotaan ja osin sallitaan niin näitä tulee. Aina joku käyttää kansaliikettä hyväkseen ja sitten sitä selvitellään. Sen takia tärkein on, että kuunnellaan, ajatellaan ja keskustellaan.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Itseäni häiritsee eniten Israelin ystävänä tuo antisemitismi. Muistan myös kun "puolueettoman" suomen "puolueeton" ulkoministeri tuomioja oli Israelin puhuttelussa levottomista rinnastuksistaan. Eli demareiden parissa ei mitenkään ainutlaatuisia puheita.

Ollaan niin PLO:n ja palestiinalaisten ystävää ja suljetaan silmät heidän harjoittamalta väkivallalta.

Pitkä miinus sekä suomen että ruotsin demareille tästä. Ei jatkoon, ei ääntä.

Israel on ainoa demokraattinen ja vakaa lähi-idän valtio.

Muut ovat hajonneet sisäisiin kiistoihin ja Israelissa ääri-islamistit eivät pääse kukkoilemaan. Kosto tulee varmasti, ennemmin tai myöhemmin.

Parasta tässä on nyt se, että demareiden on vaikea enää muistella muiden vihapuheita ja taivastella ihmisarvolla, kun paska osui tuulettimeen ja oma kansanedustaja kertoi totuuden tästä kaksinaismoralistisesta hurskastelusta.

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen

Suomen tulisi olla mahdollisimman puolueeton ja neutraali. Monien maiden tilanne on monimutkainen ja omaa pitkän historian. Minä ajattelen niin, että tehdään me omia asioita ja autetaan kun on jossakin tarvetta mutta ei kerrota kaikille mitä tehdä. Parhaiten näytetään esimerkkiä olemalla se valtio joka olemme nytkin ja pysymällä yhtenäisenä.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#20
Israel on ainoa demokraattinen ja vakaa lähi-idän valtio.
.........................

Ei ole.

Minua huvittaakin tässä se, että Al-Taee joutui valehtelemaan puhuakseen totta.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Kun kokoomuksen veteraanipoliitikko Pertti Salolainen kertoi sen trivialiteetin, että juutalaisjärjestöillä on huomattava vaikutusvalta USA:n kongressiedustajiin, niin heti tuli noottia Israelista ja Salolaista yritettiin leimata antisemitistiksi tuolla perusteella.

Suomalaisilla on outo tapa nöyristellä ja pokkuroida ulkomaisia tahoja, jotka ovat riittävän röyhkeitä syyttelemään meitä perusteettomasti. Näin oli aikoinaan myös Neuvostoliiton ja ikävä kyllä edelleen Putinin Venäjän kohdalla.

Israelin ja palestiinalaisten jo vuosikymmeniä jatkuneessa konfliktissa ei ole pelkkiä sankareita eikä pelkkiä konnia, syytä tilanteeseen on molemmissa osapuolissa. Mutta toinen osapuoli tuntuu olevan herkkänahkaisempi kaikelle arvostelulle.

Käyttäjän SuneKristerSahlstedt kuva
Sune Sahlstedt

Olen usein sanonut, että Suomessa ei ole valmiutta kohdata maahanmuuton tuomia haasteita! Varsinkin aivan erilaisesta kulttuurista tulevien ihmisten käsityksiä. Vielä vähemmän on tätä valmiutta SDP:n piirissä. Otetaan esimerkkinä SDP:n Uudenmaan vaalipiirin ehdokkaat eduskuntavaaleissa. Hussein al-taee harrastaa vihapuhetta erilaisia ryhmiä vastaan ja samassa vaalipiirissä, saman puolueen ehdokkaana on kurditaustainen Veronica Kalhori, joka myös saa kuulla vihapuhetta Husseinin toimesta.

Eli aikamoinen soppa! Vai mitä?

Käyttäjän NikoEskelinen kuva
Niko Eskelinen

Jep, ei tämä ollut mitenkään hyvä tapahtumaketju ja Husseinen kirjoitukset oli typeriä ja asenteellisia. Mutta entäpä jos hän on todellakin muuttanut ajattelua? Eikö hän silloin ole hyvin tärkeä esimerkki meille siitä, että yhteiskuntaan ja arvoihin voi sopeutua? Mitä tapahtuu jos nyt lyömme hänet maan rakoon?

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

"Mitä tapahtuu jos nyt lyömme hänet maan rakoon?"

Hänet on jo lyöty niin syvälle että ihme on jos sieltä vielä nousee. Ei liene ketään kansanedustajaa aikaisemmin nimitetty iltapäivälehden otsikossa rasistiksi ja vaadittu pääkirjoituksessa hänen eroaan. En ainakaan muista vastaavaa tapahtuneen, jos jollain on parempi muisti niin kertokoon.

Toki al-Taee voi syyttää vain itseään, kovat oppirahat hän on joutunut ja vielä joutuu maksamaan. Vuosikausia eteenpäin.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren Vastaus kommenttiin #41

Meinaat että hänet on koko hänen yhteisönsä tuominnut sinänsä vai että lööpit ovat se ongelma vai se että jäi kiinni valehtelusta ja hölmöistä kirjoituksistaan ja tästä tuli yhteisöltä sanomista?

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen Vastaus kommenttiin #43

Kirjoitukset sinänsä ovat törkeitä, mutta valehtelu vielä pahempaa. Lööpit vain kertovat toimittajien "suulla" sen mitä suuri osa kansasta hänestä nyt ajattelee. Juuri kukaan ei häneen luota eikä valehtelua anneta hevillä anteeksi. Hän on menettänyt maineensa ja uskottavuutensa toimia politiikassa rauhanvälityksestä puhumattakaan.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren Vastaus kommenttiin #41

En voi ymmärtää, että Al-Taeeta vaan säälitään ja anteeksi annetaan ja taputellan päähän, kun HAlla-ahoa morkataan vuodesta toiseen samoista jutuista, joista on saanut tuomionkin ja sen kärsinyt, ja on puhtoinen poika, kuten maan tapa on.
Saatte nähdä että demarivetoinen tuomioistuin ei edes anna sakkoja Al-Taeelle.

Käyttäjän SamiSaxelin kuva
Sami Saxelin

Kommentiin 28
Tapahtumaketju päinvastoin oli hyvä. Koska antisemitismin ja sen lieveilmiöiden nousu nähtävissä. Se että se nousee näkyväksi myös meillä nostaa aiheellista keskutelua jahka poliitinen sössötys on laantunut.

Yksittäisen poliitikon kohtalo tai puolueen kannatus on irrelevanttia. Hussein saa kuitenkin käyvän korvauksen 4 vuodesta ja sen jälkeen hän on vapaa tekemään taas mita haluaa.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren Vastaus kommenttiin #52

Mielestäni Al-Taeen pitäisi erota virasta koska sen vääryydellä sai.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Vihapuhe, vihapuhe, vihapuhe ... Millaisen kasvatuksen meinaatte, että kyseisen shiian lisäksi saa keskimääräinen kongolainen, kiinalainen, kurdi, khmeeri ... ? Koko planeetta on pelkkää 'vihapuhetta' on tämä hurjaa.

Kyseessä on shiia joka saa tyypillisen kasvatuksen oli kotimaa sitten mikä. Kyseessä ei ole nuori eikä vihainen vaan ihan tavallinen uskova mies joka nyt sitten puhuu kaikkea soopaa säilyttääkseen hillotolppansa. Irvokas näytelmä joka on täysin demarien vika eri kulttuurit kieltävine ufojuttuineen arvoista sun muista joita ei todellakaan kuin murto-osa jaa mutta joita moni teeskentelee noudattavansa koska valta, hillotolppa.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

Vihapuhe. Siinä on termi jota ei Perussuomalaisten mielestä ollut edes olemassa ennnen Hussein al-Taeeta. Tai ainakaan kukaan Perussuomalainen ei sellaiseen vihapuheeseen ole koskaan syyllistynyt.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Ei vihapuhetta olekaan. Kohta 8 miljardia ihmistä jakaantuu hirumiseen määrään kansoja, kulttuureja, heimoja, sukuja, uskontoja eri haaroinen joten aivan seinähullua selittää jostain ylätason käsitteestä vihapuhe joka jotenkin olisi näille kaikille sama. Uhkauksen, kunnianloukkaukset sun muut taas on eri asia 'mä tapan sut!' tarkoittaa kaikille ihmisille samaa ja on kaikille ihmisille uhkaus.

Käyttäjän SamiSaxelin kuva
Sami Saxelin Vastaus kommenttiin #44

Siinä olet oikeassa toisen vihapuhe on toisen kivapuhe.
Jos yhtään kiinnostaa niin JP toimittaja Benjamin Weinthal käyttää rauhantaatelista nimeä Pro Iranian ja muutenkin ne näkee asian toisin.

Lainaus BW twitteristä:

After @Jerusalem_Post exposé, Finnish police investigate antisemitic politician @rauhantaee who supports the Islamic Republic of Iran. Social democratic MP Hussein al-Taee wrote antisemitic, racist and homophobic Facebook posts.

Eli kovaa keittoa tulee.

Olen jo miettinyt että yksilötasolla alkaa Hussein olla saanut jo rangaistuksen.
Poliitikkona taas möyhy jatkuu. Jopa niin että vaikka hän edustanee melko tavanomaista näkökantaa Irakin ja Iranin shiioissa, niin mikäli aikoo jatkaa poliitikon uraa esim Irakissa, niin arvaan että täällä Suomessa esitetty anteeksipyyntö lyödään näppiin vielä poliittisesa depatissa.

Hypöteetinen jauhottelu vaalitentistä:
"Olet mennyt väittämään että juutalaisilla on jakamaton ihmisarvo ja pyydellyt anteeksi niiltä".

Kunniayhteiskunnassa vihollisen edessä matelu ei oikein ole meriitti, vaikka se meillä onkin poliittisesti korrektia.

No se ei meille enää kuulu, mutta onpahan eeppinen crash and burn.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Ei sitä vihapuhetta ole edes laissa määritelty. Mitä on vihapuhe? Sitä että jos vihapäissäni sanon suorat sanat, niinkö?
Mielestäni AL-TAee syyllistyi lähinnä herjaamiseen suurimmaksi osaksi kirjoituksissaan.
Ehkäpä se vihapuheosio tuli siitä, kun toivoi saudihallitsijan kuolemaaa?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

"Huhujen mukaan Hussein al-Taee ja Jussein Hal-laaho aikovat muodostaa keskenään oman eduskuntaryhmän, joka ajaa yleistä amnesiaa. Sen mottona on 'sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee'", lohkaisi Roope Lipasti pakinassaan tänään TS Extrassa.

Pasi Karlsson

Jotenkin saa ristiriitaisen kuvan Husseinista.

https://demarinaiset.fi/rauhanneuvottelija-hussein...

Kotona opittu tasa-arvo ja kunnioitus vai vasta rauhanneuvotteluissa? Vai mennäänkö aina tilanteen mukaan ja kerrotaan hyvä, sopiva stoori?

Käyttäjän PasiInkinen kuva
Pasi Inkinen

Suurin virhe tässä Hussein osalta oli jatkuva valehtelu(valehtelulla on vain menolippu) ja asioiden pimittäminen. Valehteluiden, aikaisempien kommenttiensa lisäksi, hän myös mustamaalasi henkilöä (Anter) kuka toi asian julki. Hän on omaneduntavoittelun takia toiminut kyseisellä tavalla jolloin hän on pettänyt äänestäjänsä, saattanut oman puolueensa(SDP) hankalaan tilanteeseen, kuin myös entisen työantajan (Cmi) uskottavuuden kyseenalaiseksi.
Jos Hussein arvostaisi puoluettaan niin hän ilmoittaisi erosta, nyt hän yrittää kaiken keinoin pitää kiinni kansanedustajan paikastaan vaikka hyvin todennäköisesti häntä ei olisi valittu jos kyseiset asiat olisivat tulleet esille ennen vaaleja. Tämä todistaa että oma etu on tärkeämpi kuin puolueen maine tai katuminen äänestäjiä kohtaan.
Eroamalla ja tekemällä neljä vuotta nöyrästi töitä, vaikka Hurstin apurina niin voi kokeilla uudestaan mikä kannatus on. Samalla tulee selvitettyä onko SDP valmis antamaan anteeksi ja ottamaan hänet uudestaan ehdokkaaksi.
Pitää muistaa että hänellä on myös erittäin hyvät suhteet Irakin halliintoon isänsä kautta ja kyseinen hallinto on hyvää pataa venäjän kanssa. Se ei tietenkään haittaa SDP:tä, sillä alkaahan Tuomioja olemaan hiukan vanha Tehtaankadun juoksupojaksi.

Käyttäjän VilleHeiskanen kuva
Ville Heiskanen

Minä ymmärrän hänen kommentteja muista lähi-idän toimijoista reaktiona tapahtumiin lähi-idässä. Kommentit homoista ja muista etnisistä ryhmistä liittivät kasvutukseen ja kokemuksiin näiden ryhmien parissa. Nykyisin somen aikana on ongelma, että sellaisista heitoista, jotka voivat olla viiteryhmässä ihan normaaleja, voi myöhemmin tulla ongelmia. Enemmän herättää kysymyksiä, että mitä kontakteja ja tarkoitusperiä hänellä on Iranin ja Venäjän suuntaan?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ihmisillä on täysin väärä käsitys tästä valehtelusta.

Valehtelemalla poliitikot pääsevät eduskuntaan, ei sieltä sen takia pois joudu.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

Eikä siitäkään näytä olevan haittaa että varastaa omalta äidiltään ja saa siitä "hyvästä" ehdollisen vankeustuomion.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Valehtelemalla poliitikot pääsevät eduskuntaan, ei sieltä sen takia pois joudu."

Senköhän takia eduskunnassa kansanedustajie on kielletty kutsumasta edustajatovereita valehtelijaksi, kun siellä kaikki on valehtelijoita ja valehtelevat jatkuvasti.

Kätevää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset